Monday, June 11, 2012

Feet in the water

Hykerryttää ja hymyilyttää. Sisällä kuplii iloa ja onnea, ilman että keksin yhtäkään konkreettista syytä. Näinhän sen kuuluisi aina ollakin.

Johtuneeko siitä, että yksi aikakausi on päättynyt ja uusi alkamassa. Odotus ja jännitys, optimistisuus ja toiveikkuus tulevaa kohtaan.

Ihanaa maanantaita, vilpittömästi toivon että tästä viikosta tulee hyvä ja onnellinen :)



Kuva: davehillphoto.com

Everything's fine. And I'm older now, young anyhow

Neljän kuvan mittainen näkemys tämän sunnuntain tunnetiloista.




Sinisen Huvilan Kahvila, Linnunlauluntie 11.
Näkymät avautuvat Töölönlahden yli. Kaunista ja kiireetöntä. Ilman kalseudesta huolimatta tänään tuntui ensimmäistä kertaa kesäkuulta.





Kahvikuppi ja nopeasti jäähtynyt kahvi Linnunlaulussa, vaikka linnut eivät laulaneetkaan.





Kalliossa, Kolmannen linjan Pub Sirdie. Minä olen kylässä ensimmäistä kertaa. Euron kolikolla vuoden 1961 jukeboksista saa valita kaksi laulua, joiden soundi on autenttinen. Aivan kuin vuonna 1961.





Haikeaa, kaihoisaa ja surumielistä. Kotiin saapuessani yhden huoneen ovi oli auki ja huone tyhjä. Sanoin huhuu ja seinät vastasivat saman takaisin. Entinen kämppis, ystävä, Sandra muutti tänään pois.

Sunday, June 10, 2012

Kas, olet yhä siellä

Siitä huolimatta, että elämä tarjoilee minulle epäselviä ja vaikeita asioita, joista voisin stressata itseni uuvuksiin, jaksan silti innostua ja kylpeä rauhallisuuden tunteessa kun vain ajattelinkin edessä siintävää matkaa. Tätä minä tarvitsen tällä hetkellä, kipeämmin kuin mitään tai ketään.

En ole lomaillut yli vuoteen. Minä en laske lomaksi satunnaisia julkisia pyhiä, jotka ajoittuvat kalenterivuoden varrelle. En myöskään laske lomaksi niitä päiviä, jotka ollaan poissa työstä tai opinnoista, mutta vietetään kotona arkisia askareita hoidellen. Sen sijaan lasken lomaksi sen, kun vaihdetaan maisemaa, jopa ympärillä olevia ihmisiä, koetaan uusia elämyksiä, opitaan jälleen uutta itsestä vaikka se olisikin vain jotakin pientä, henkäillään uutta ilmaa, tunnustellaan kaikkien aistien voimin elämää, sen eri sävyjä.

Onnistuneella lomalla minulla on runsaasti tekemistä, mutta saan silti levätä. Minulla on aikataulu, mutta päätän siitä itse, ei ole kiire. Olen yksin, mutta kaikki ovat kanssani.  Minulla ei ole mitään, mutta silti minulla on kaikki.

Yhdeksän yön päästä olen lomalla. Tiedän vain sen, että määränpäänä on Keski-Eurooppa, viivyn hetkisen alle kolme viikkoa ja lähden lomalle yksin, matkalla kuitenkin tapaa muita, samanhenkisiäkin. Aion nähdä uutta, hengitellä muiden ihmisten arkea ja elämää, ottaen silti etäisyyttä omaan arkeeni, muistuttaa itseäni mitä onnellisena oleminen voi parhaimmillaan olla. Muita suunnitelmia ei ole.








Kuvat: fashiongonerogue.com